Tämä blogi siis kerää ja kertoo graduuni liittyvää ilmiökenttää. Aiheena on fasilitointi netissä, sen nettispesifit piirteet. Keväällä 2011 haastattelen alan pioneereja. Ensimäisenä tämän blogin nimen etymologiaa ja muita lähikäsitteitä kuvailee verkkovoimatutkija ynnä netin sekatyöläinen Kari A. Hintikka.
Jos sinulla on tarina kerrottavaksi tai voisit antaa haastattelun minulle, ota yhteyttä Gmail anne.rongas. En toki julkaise kenenkään haastatellun nimellä mitään ilman sopimusta. Kari kirjoitti alla olevan ja sovimme, että saan julkaista tekstin tässä blogissani. Siis sirunen Suomi-netin kulttuurihistoriaa, olkaa hyvä (lihavoinnit minun tekosia):
Verkostojen kätilöinti syntyi vuosituhannen vaihteessa, kun esimerkiksi Tekes oli ansiokkaasti käynnistänyt verkosto-ajattelua Suomessa teknologia-ohjelmiensa seminaareissa, joissa oli perinteisten taukojen sijaan verkottumistauot.
Kun avittelin joitain valtakunnallisia verkostoja, niin selvisi aika nopeasti, ettei Suomessa *rakenneta* instituutioiden keskuudessa - siihen aikaan - kovin helposti Sometun kaltaisia verkostoja, joilla ei ole varsinaista tavoitetta.
Verkostoilla, jos niihin ylipäänsä lähdettiin, piti olla Suomessa selkeä funktio ja lopputulos, jonka saavuttamisen jälkeen verkosto lopahti. En näe tuota ajattelua vielä varsinaisena verkottumisena vaan ehkä pikemminkin pakotettuna yhteistyönä. Esimerkiksi erilaiset tekniset standardit kehittyvät tällä mallilla: ketään ei kiinnosta olla yhteistyössä kilpailijoiden kanssa vaikka kaikki tietävät että kaikki hyötyvät yhteisistä pelisäännöistä.
Työtäni Tiekessä, kuten esim. suomalaisen digi-tv-klusterin rakentamista, piti kuvata jollain tavalla ja siitä syntyi ajatus verkoston kätilöinnistä eli pullautetaan verkoston toiminnan tuloksena ulos jotain konkreettista ja jonkun pitää siinä avittaa verkostoa.
Alkuperäinen kätilöinti-termi tarkoitti siis verkoston kokoamista ja niiden edellytysten rakentamista, että verkosto saisi aikaiseksi sen lopputuloksen, mitä varten verkosto koottiin. Sittemmin nettikätilöinnillä on alettu viitata yleisemmin ihmisten - ei vain organisaatioiden - saattamiseen yhteen esimerkiksi ongelmanratkaisun suhteen. Sanalla ei sinänsä ole merkitytä, paljon oleellisempaa on jos verkostojen kätilöintiin ja ylipäänsä verkostoihin liittyvä toimintamalli alkaa inspiroida ihmisiä.
Kätilöinti on ollut lähinnä ammatillinen slangi-ilmaisu. Viime vuosina on kehittynyt toiminntamallina nettifasilitointi, joka on periaatteessa normaalia fasilitointia tai työpajatoimintaa, mutta avoimesti internetissä ja netin vahvuuksia hyödyntäen siten että kuka tahansa voi osallistua verrattuna kutsutyöpajoihin. Omasta mielestäni fasilitoinnin perusidea on, että joku auttaa tietyllä tavalla kokoonkutsuttua ihmisjoukkoa tuottamaan keskenään jotain sellaista, minkä osaaminen on heillä itsellään, mutta eivät omatoimisesti tuo osaamistaan ja ideoitaan julki.
Sorsastus on niin ikään epäviralliseen kielenkäyttöön kehitetty termi viime vuosituhannen puolella ennen crowdsourcingia, joka on erinomainen ilmaisu mutta edelleen suomentamatta. Olen ehdottanut joukkouttamista mutta sorsastus on metkempi ammattislangimielessä - helpompi kirjoittaa netissä.
Sorsastus liittyy keskeisesti 1980-90-luvun kalastelu-termiin. Jyväskylän yliopiston puiteissa ja Helsinkiin siirtynyt hakkerijoukkue käytti slogania "verkosta saa kalaa". Alun perin kalastelu tarkoitti hieman harmaalla alueella tapahtuvaa datan onkimista, kuten salasanat, mutta sittemmin kalastelulla alettiin viitata täsmäinformaation hankintaan - aikana ennen Googlen kaltaisia hakukoneita tai Wikipedian kaltaisia sanaselityksiä. Kalastelutavasta riippumatta ideana on, että samaan paikkaan netissä voi heittää täkyn useita kertoja ja jos ei heti tärppää tai saa kalaa ylös, niin voi yrittää uudestaan. Siihen aikaan netti oli aika staattinen ja jos esim. kysymys oli kehnosti aseteltu, niin joukkoäly-prosessin pystyi ottamaan uudestaan. Nykynetti on paljon hektisempi ja kalastelu työläämpää – joukkojen innoittamisessa pitää onnistua kerralla.
Sorsastus on ajatuksellisesti täysin päinvastaista kuin kalastus: ammutaan epämääräisesti taivaalle ja sorsaparven (osallistujien määrä) sekä haulien lukumäärän (joukolle annetut inspiraatiolähteet) myötä jotain usein tipahtaa. Sorsastus, joukkouttaminen ja crowdsourcing liittyvät läheisesti mikrotyöhön: ihmiset kernaasti tekevät jotain yleishyödyllistä vaikkapa bussia, junaa tai pirssiä odotellessa tai parisuhteen ollessa sovituskopissa.
Kiintoisaa tässä on, että netissä harrastettiin reilusti crowdsourcingia, sorsastusta tai joukkouttamista viime vuosituhannen puolella esimerkiksi ammoisissa usenet-ryhmissä ja eri foorumeilla. Toimintamalli on tullut vasta tällä vuosituhannella organisaatioihin. Uskon ettemme ole vielä nähneet alkuunkaan kaikkia uusia yhteistyön muotoja ja että ne kumpuavat ensisijaisesti netistä, ei organisaatioista.
Mielenkiintoinen tulokulma sorsastukseen ja sen etymologiaan. Luulin Jaiku-aikoina, että kyseessä oli ihan puhtaasti finglistinen sanankäännös *sourcingista.
VastaaPoistaNäkemykseni mukaan Sorsastus ja Crowdsourcing eivät ole tyystin sama asia, vaikka niissä paljon samaa onkin. Molemmissa tähdätään enemmän tai vähemmän avoimeen kohdeyleisöön, mutta siinä missä crowdsourcingissa on mietitty ehkä vähän sofistikoituneempia menetelmiä ja tavoitteita, sorsastuksessa tulosodotukset ovat avoimemmat - ja toisaalta ennalta-arvaamattomammat.