torstai 3. tammikuuta 2013

Kun puhutaan fasilitoinnista, niin mistä puhutaan?

Christine Hogan (2002). Understanding Facilitation. Theory & Principles. Lontoo: Kogan Page. Suluissa viitteet kirjan sivuille.

Kirjoittajasta: "Christine Hogan is a professional facilitator, educator, consultant and author. She is committed to helping people to learn how to facilitate and to enhance innovations in facilitation through reflective practice, networking and research."

Hoganin tulokulma on henkilökohtaisessa fasilitoinnin taidossa, organisaatioiden ja yhteisöjen fasilitoinnissa. Hänen kokemuksensa pohjautuvat erilaisiin kulttuurisiin konteksteihin (Australia, Aasia, oppiminen, liiketoiminta). Hän käsittelee teoksessaan fasilitoinnin teorianmuodostusta 1950-luvulta alkaen (s. 1). Hogan keskittyy fasilitointiin kolmella elämänalueella: liiketoiminnassa, oppimisessa sekä paikallisyhteisöjen kehittäminen (s. 9).

Hogan muistuttaa, ettei osallistuminen on arvo sinänsä: on tilanteita, joissa fasilitoinnin kautta asia mutkistuu, lukemattomat kysymykset  ja valtasuhteet nousevat esiin. Tulokset voivat olla jopa negatiivisia. Fasilitaattorin on syytä olla tietoinen vaikuttimistaan. Hän listaa kolme asiaa, joita osallistavassa toiminnassa tulisi välttää (s. 5):
  • ohjeiden ja toimintatapojen hyväksymistä ilman kyseenalaistamista
  • vastakkainasetteluja tyyliin: "Olet joko meidän puolellamme tai meitä vastaan."
  • ennakoinnin laiminlyöntiä.

"Maailma kaipaa enemmän vuoropuhelua. Fasilitaattori auttaa ihmisiä kohti dialogia." Hogan kokee fasilitoinnin perimmiltään rauhanrakentamisena ja taitona, jonka hän soisi osaksi yleissivistystä. Fasilitaattori on kuin kätilö: auttaa valmistautumaan synnytykseen, auttaa itse synnytyksessä ja alkuhetket syntyneen kanssa. Tärkeää on huomata, että kätilö ei itse hedelmöitä, eikä kanna kasvatusvastuuta, ei siis ota osaa prosessin sisällölliseen ytimeen. Fasilitaattori on kätilön tavoin harvoin läsnä, kun työn hedelmiä korjataan. Hänen roolinsa on auttaa ihmisten ryhmää kohti ideoitten löytämistä ja tavoitetta. Hän tunnistaa helpottavat keinot ja toimintatavat, jotka sopivat tilanteeseen.
(s. 1.)

Miksi fasilitaattoreita kaivataan? Maailma on muuttunut hyvin monimutkaiseksi ja entistä nopeammin muuttuvaksi. Fasilitaattorit ja osallistavat menetelmät auttavat löytämään järkeä kaiken muuttuvan keskellä. (s. 2.) Fasilitaattori on tietyllä tavalla tulkin asemassa.

Hogan listaa 9 elämänaluetta, joiden piirissä 2000-luvun alussa fasilitointi on noussut merkittävään roolin, jopa uudeksi professioksi:
  1. organisaatoissa osallistavan johtamisen menetelmiä, tiimityön ja laatupiirien lisääntyminen, työpajoja ja interaktiivisia kokouksia
  2. opetuksen saralla yhteisöllisen ja kokemuksellisen oppimisen mallit (varhaisimpia teorioita jo 1900-luvun alusta mm. Dewey), informaalin oppimisen kasvava rooli
  3. ryhmäterapia ja erilaiset vertaistukiryhmät tai tukihenkilö-toiminta, joilla pyritään parantamaan ihmisiä (kuten AA)
  4. paikallisyhteisöjen toiminnassa mm. kehittyvissä maissa osallistavan tutkimuksen ja kehittämistyön metodit (kuten PRA participatory rural appraisal), reflektiiviset menetelmät lukutaitokampanjoissa, länsimaissa paikallisrahaan perustuvia vaihdantapiirejä ja yhteisöjä (LETS), oikeusprosesseja korvaavat sovittelukäytänteet
  5. naisasia- ja rauhanliikkeiden valtahierarkioita vastustavat ajattelutavat
  6. konfliktien ratkaisu ja päätöksenteko
  7. sovittelukäytänteet rikosten ehkäisyssä ja uhrien toipumisessa
  8. tutkimustyössä fasilitoivat menetelmät ryhmähaastatteluissa (mm. Lewinin fokusryhmät), ryhmätason toimintatutkimus (co-operative inquiry)
  9. kansalaisosallistumisen mahdollistaminen paikallispolitiikassa. (ss. 8-9.)
Hoganin mukaan näiden eri elämänalueiden kohdalla on ollut valitettavan vähän vuoropuhelua, vaikka fasilitaattorien työmenetelmissä ja toimintatavoissa on paljon yhteistä: esimerkiksi aluekehittäjät länsimaissa ja kehittyvissä maissa eivät ole juurikaan olleet yhteydessä toisiinsa. Internet on kuitenkin tuonut muutoksen tähän tilanteeseen. Eri toiminnan aloilla on omat toimintakulttuurinsa ja kielenkäyttönsä, mutta Hoganin mukaan syvempi toiminnan ja taustafilosofian tarkastelu paljastaa eri suunnista jotain oleellista fasilitoinnin luonteesta ja merkityksestä. (ss. 9-10.)

Sana fasilitointi juontuu latinan sanasta facilis: helppo ja facere: tehdä tai esittää eli tehdä helpoksi. Vaikka käsite vaikuttaa ilmiselvältä ja yksinkertaiselta, toteuttaminen voi joskus olla hyvin vaativaa. Fasilitointi vaatii edistyneitä kommunikointitaitoja.

Fasilitointi-sanaa taivutusmuotoineen käytetään:
1. substantiivina: fasilitaattori ja fasilitointi
2. verbinä: fasilitoida
3. adverbinä: toimia fasilitoivasti
4. adjektiivina: fasilitoiva henkilö tai ryhmä (fasilitoiva asenne tai käyttäytyminen) (s. 10.)

Käsite on johtamisopissa eräs väärintulkituimpia (Hogan viittaa Zimmermanin ja Evansin teokseen 1993: Facilitation: From Discussions to Decision). Tämä ilmenee siten, että eräät kouluttajat tai valmentajat ajattelevat tai sanovat fasilitoivansa, vaikka eivät näin tee, vaan sen sijaan joko esittävät asioita tai ohjaavat, johdattelevat. Fasilitoinnin erottaa siitä, että se rohkaiseen avoimeen dialogiin ja erilaisiin tulokulmiin niin, että voidaan tarkastella oletusten ja vaihtoehtojen kirjoa. Tämä ote poikkeaa merkittävästi länsimaille tyypillisestä keskustelutyylistä, jossa kilpaillaan ja haetaan voittajaa. (s.10.)

Kautta aikojen on kehitetty erilaisia tekniikoita, joilla ihmiset saadaan ajattelemaan asioita toisin, löytämään mielensä sisältä uusia vastauksia (mm. sokraattinen metodi, zen-mestareiden paradoksaaliset kysymykset). Kyse ei siis siinä mielessä ole mistään uudesta keksinnöstä. On kuitenkin ollut kulttuurista vaihtelua siinä, kuinka ihmiset ovat tehneet asioita: osallistumalla vai tottelemalla auktoriteetteja. (s. 11.)

Uudelle ajalle saakka valtaapitävien ja hallintoalamaisten roolit olivat selkeät, niihin sosiaalistuttiin, asioita tehtiin velvollisuudesta, kyseenalaistamatta. Merkittävä käänne tapahtui luonnonoikeuksien aatteen myötä (mm. John Locke 1600-luvulla, nyk. ihmisoikeuksien). Luonnonoikeuksiin luettiin ihmisen oikeus osallistua itseään koskevaan päätöksentekoon. (s. 11.)

Työn muuttuminen tietotyöksi on myös vaikuttanut fasilitoinnin tarpeeseen. Fasilitoinnin kautta ylitetään raja-aitoja ja luodaan monimutkaisessa työssä yhteistä suuntaa. Fasilitointi voi myös auttaa yhdistämään eri ihmisten osaamista yhteisöllisesti luovalla tavalla, niin sisäisessä toiminnassa kuin rajapinnoilla, esimerkiksi yhdessä asiakkaitten kanssa. "Käskyt ja kontrolli korvautuvat koordinoinnilla ja kommunikaatiolla," Hogan siteeraa Reichia (1987, Entrepneurship reconsidered: The team as hero). Erilaisiin tiimeihin ja rajoja ylittäviin ryhmiin kaivataan fasilitaattoreita. (s. 12.)

Suurten ryhmien piirissä on usein ristiriitaisia mielipiteitä. Jos ryhmän on kyettävä tekemään päätöksiä tai ratkomaan konflikteja, tarvitaan fasilitaattorin apua. Vaikka kaikilla olisi yhteinen tahto, ratkaisut eivät löydy automaattisesti. (s. 12.)

Teknologia liittyy entistä enemmän ihmisten väliseen vuorovaikutukseen. Teknisvälitteisessä kommunikoinnissa tarvitaan fasilitaattorin apua, jotta teknologiasta saadaan suurin mahdollinen hyöty. Erityisesti tämän kaltainen fasilitointi liittyy oppimiseen. (s. 13.)




3 kommenttia:

  1. Kiitos hienosta esittelystä! Kiinnostuin kirjasta kertomasi perusteella. Fasilitoinnin ja ohjauksen kysymykset tuntuvat leikkaavan toisiaan. Mitä ajattelet niiden suhteesta?

    Myös ohjauksen kohdalla tuntuu olevan niin, että kenttä on turhankin sirpaloitunut: korostetaan eroja sen sijaan että tunnistettaisiin samankaltainen ydin. Näitä integroivia ja kokonaisvaltaisia näkemyksiä ei ole tosiaan liikaa!

    VastaaPoista
  2. Totta Sanna. Ja kyllä hyvin fasilitoiva työtapa juontuu nykyiseen käsitykseen hyvästä ohjauksesta. Fasilitoinnissa painopiste on saada ihmiset auttamaan itse itseään, ohjaamaan omaa toimintaansa, pääsemään päämääriinsä. Hyvä ohjaus tekee samaa, ei sananmukaisesti ohjaa van antaa ohjat ohjattavan käsiin, opastaa matkaan.

    Lukeminen jatkuu eli lisää tulee. Hoganilla on teoriaosan lisäksi käytännöllinen osa.

    Hänen jälkeensä jatkan Ingrid Bensillä, joka lähestyy johtamisen suunnsta fasilitointia. Hänellä on hyvä kiteytys, joka sopii myös ohjaajan huoneentauluksi:
    *Tavoitteena on auttaa ihmisiä pääsemään eteenpäin, pidemmälle, tavoitteisiin.
    *Tähtäimenä ei niinkään ole ihmisten muuttaminen vaan se, että ihmiset saadaan toimimaan.
    *Tehokkain johtaja on se, joka saa ihmisiä yhteen ja joka antaa kipinää toiminnalle.
    *Fasilitoinnissa on kyse siitä, että puhuu ihmisille, ei ihmisistä.
    *Fasilitointiin liittyy sellaisten ympäristöjen luominen, jotka tukevat yhteistyötä ja linkittävät ideoita toisiinsa.
    *Lisäksi fasilitointiin kuuluu keksimisen ja luovuuden tukeminen.

    VastaaPoista
  3. Ehkä en ole syventynyt aiheeseen tarpeeksi ymmärtääkseni, mutta itselleni tulee mieleen edelleen ihan perinteiset ammatit ja työnimikkeet, kuten valmentaja/ohjaaja/asiantuntija/johtaja, joiden vastuulla on tietty asia - esimerkiksi "nettifasilitoinnissa" verkkopalveluihin ja ihmisten vuorovaikutukseen liittyvä asiantuntemus ja kyky innostaa ihmisiä ajattelemaan ja soveltamaan itsenäisesti.

    Jos sinulla on aikaa, niin mielelläni lukisin lisää, onko tässä todellakin niin iso muutos työnkuvassa, että tarvitaan englannista suomeksi taivutettua termiä osoittamaan muutosta. Jäin miettimään, haetaanko termillä ihan uusia ihmisiä uusille paikoille (= ammattinimike) vai onko tavoitteena, että ihmiset huomaisivat itse alkaa helpottaa (engl. facilitate) toistensa työtä (= osa nykyistä työtä kenelle tahansa, joka siihen kykenee). Tämä rajaus on itselleni jäänyt vielä hämäräksi. Ehkä tavoite on kummatkin?

    Motivoiville ja tukea tarjoaville ihmisille on joka tapauksessa tarvetta nykyaikana, joten oikeita asioita nostat keskusteluun. Olipa kyse helpottamisesta - tai fasilitoinnista.

    VastaaPoista